Posetiivitapahtumat palauttavat eloon välillä kadonneen perinteen

Posetiivari on tavallaan elävä kulttuurin muinaisjäänne. Suomessa posetiivarien kulta-aikaa kesti noin sata vuotta, kunnes ammattikunta katosi ja soitinkin unohtui niin, etteivät ihmiset sitä aina edes tunteneet. Nyt perinne on elpynyt, ja suuret posetiivitapahtumat ilahduttavat uusia sukupolvia. Suomen seuraava kansainvälinen festivaali on osa Sibeliuksen juhlavuotta 2015 Hämeenlinnassa.

FinEst 2015 on suomalais-virolainen kansainvälinen posetiivifestivaali, joka alkaa Hämeenlinnassa 31. heinäkuuta 2015, käväisee Hollolassa ja Tuusulassa, siirtyy Viron puolelle ja Tallinnaan päättyen 9. elokuuta. Mukaan on tulossa joukko Itämeren maiden ja pohjoisen Euroopan tunnetuimpia posetiivareita, sekä ammattilaisia että harrastajia. Festivaalin tarkoituksena on tuoda paikkakunnilleen iloa ja hyvää mieltä sekä musiikkia ja värikkäitä esityksiä, pitää esillä posetiiviperinnettä ja toimia eri maiden harrastajien tapaamispaikkana.

Suomessa ja Virossa on useiden vuosien perinne vuorovuosin järjestetyistä festivaaleista, joissa on esiintynyt posetiivareita mm. Saksasta, Tanskasta, Puolasta, Ruotsista, Virosta, Suomesta, Norjasta ja Itävallasta. Nyt Suomen posetiivarit ry. ja Viron Musiikki- ja Teatterimuseo kokeilevat ensi kertaa suuren kaksoisfestivaalin järjestämistä kahdessa maassa ja useammassa kaupungissa. Suomen päätapahtuma on Hämeenlinnan festivaali 31.7.-2.8.2015. Mukaan tulee noin 25 hyvää esiintyjää. He tarjoavat mm. kaksi torikonserttia, yhden kirkkokonsertin sekä Sibelius-juhlavuoden erikoiskonsertin. Sen lisäksi posetiivarit näkyvät kaupungin keskustassa kesäisen viikonlopun ajan. Elokuun 2.-3. päivinä tapahtumaketju jatkuu Messilässä lähellä Lahtea sekä Gustavelundissa Tuusulassa ennen siirtymistä Viroon.

Suomessa posetiivi on elänyt renessanssia jo noin 30 vuoden ajan. Varkauden Mekaanisen Musiikin Museo järjesti ensimmäisen kansainvälisen festivaalin Suomessa 30 vuotta sitten, ja samoihin aikoihin ensimmäiset nostalgiahenkiset ja esiintymishaluiset miehet hankkivat omia soittimia. Suuri osa heistä soittaa edelleen, joko yhtenä ammattinaan tai harrastuksena. Tunnetuimpia ovat mm. hämeenlinnalainen täysammattilainen Teuvo Ylitalo, rahaa hyväntekeväisyyteen soittava Markku Savijärvi, sirkusposetiivari Harri Karvonen, tivolimies Alfred Ruotsalainen tai laulava posetiivari Matti Pasanen. Harrastajia on ehkä parikymmentä. Eri maiden posetiivarit ovat kokoontuneet Hämeenlinnaan aiemmin 2007, 2009 ja 2012.

Keski-Euroopassa ja Tanskassa posetiiviperinne ei koskaan kuollut. Saksan suurissa tapahtumissa on satamäärin toinen toistaan hienompia historiallisia tai uusvanhoja soittimia. Esiintyminen poikkeaa suomalaisesta. Katkeamattoman perinteen kantajat laulavat ja esittävät arkkiveisuja, heidän perinne-, juhla- ja fantasia-asunsa ovat aina näyttäviä. Soitinten maalaukset ovat taidonnäytteitä. Tanskassa pohjoismainen yhdistys järjestää vuosittain kevätkokoontumisen. Ruotsissa ja Norjassa tilanne on Suomen kaltainen. Perinne kuoli toisen maailmansodan jälkeen, viimeistään 1950-luvulla, kunnes joukko harrastajia on sen elvyttänyt ja pitää sitä yllä. Posetiivari on muuttunut vähävaraisesta ja nukkavierusta kiertävästä lanttien kerääjästä usein eläkeikäiseksi omaksi ilokseen soittajaksi, jolla on kallisarvoinen mekaaninen soitin.

Suomeen alkoi saapua posetiivareita 1830-luvulla. Aluksi he tulivat pohjoisesta Euroopasta, mutta pian alkoi Suomen kaduilla, pihoilla ja maaseudun kylissä näkyä maailmanlaajuinen italialainen invaasio. Pitkään tyypillinen posetiivari olikin italialainen soittaja, joka kiersi yksijalkaisen kannettavan soittimensa kanssa mukanaan pieni apina, onnenlehtiä ja erilaista pientä myytävää. He saapuivat ihmisten pariin aina keväisin ja katosivat jonnekin talviajaksi. Pieni ansiomahdollisuus synnytti myös kotimaisen ammattikunnan. Posetiivareille oli tarvetta. Kansansoittajien ohella he tarjosivat tavalliselle rahvaalle tilaisuuden kuulla musiikkia, jopa uusimpia eurooppalaisia musiikin tuulahduksia.

Italialaiset palasivat kotimaahansa toisen maailmansodan sytyttyä, tosin jättäen tänne myös italialaislähtöisiä sukuja. Gramofoni, radio ja tiukentuneet katusoittoa rajoittavat määräykset kuihduttivat vähitellen posetiivarikunnan lähes olemattomiin 1930-luvulta lähtien. Sotien jälkeen soittoluvat suosivat vammautuneita sosiaalisin syin, joten yksinäinen soittaja saattoi olla vaikka sotasokea. Osa kypsää keski-ikää elävistä saattaa muistaa nähneensä vanhan ajan posetiivarin. Muuten posetiivisävelet olivat pitkään lähes vain Linnanmäen karuselliurun varassa.

Suomen posetiivarit ry. on kotimaisten soittajien ja posetiiviperinteen ystävien yhdistys, joka eri tavoin elvyttää ja pitää yllä uudelleen herännyttä mekaanisen pienen urun harrastusta. Yhdistys järjestää FinEst 2015:n tapaisten kansainvälisten tapahtumien lisäksi pienempiä konsertteja ja esiintymisiä sekä jäljittää suomalaista posetiivihistoriaa. Yhdistyksellä on historiahanke, jonka toiveena on saada mahdollisimman laajasti kerättyä ja tallennettua tietoa Suomessa soittaneista posetiivareista sekä kaikesta tuohon perinteeseen liittyvästä. Keväällä päättyi keräyshanke Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kanssa, nyt työ jatkuu voimavarojen mukaan, toivottavasti vaikka kotimaisen posetiivihistorian kirjaksi asti.

Posetiivikuulumisia voi seurata Posetiivifestivaalit nimellä Facebookissa ja YouTubessa, Twitterissä #posetiivi ja #posetiivari -hauilla sekä yhdistyksen nettisivuilla www.posetiivi.fi

Markku Karvonen, harrastaja
markku.karvonen@aina.net
040 5546 168