Suomen Posetiivarit 20 vuotta
Posetiivarit juhlivat yhdistyksensä tasavuosia tietenkin kampea veivaamalla. Posetiivareiden juhlavuoden ohjelman pääosa on nyt tiedossa, joitain lisäyksiä tapahtumakalenteriin saattaa vielä tulla. Yhdistys luonnollisesti toivoo että saamme alla oleviin konsertteihin mahdollisimman edustavan näytteen maan posetiivarikunnasta.
Vuoden juhlakonsertin pidämme kirkkokonserttina Tuusulan kirkossa perjantaina 12.5. klo 18. Kirkko on tunnelmallinen 1700-luvun alun puukirkko, erinomainen esityspaikka klassisen ja hengellisen musiikin posetiivisovituksille. Kirkkoon tulee käsiohjelma, joten ilmoittautumisen ohella yhdistyksen pitäisi saada ehdotus kunkin soittajan toivomista kappaleista. Konsertin jälkeen yhdistys tarjoaa mukana olleille illallisen. Kirkkokonsertin oheen saatamme vielä järjestää samalle päivälle aiemman ulkoilmakonsertin.
Posetiivarit ovat mukana myös Hotelli Keurusselän 3-vuotisjuhlilla. Esiinnymme Keuruulla Hotelli Keurusselässä lauantaina 17.6. klo 15. Myös tähän konserttiin yhdistys järjestää pienen tarjoilun.
Vuoden suurimman yleisön Suomen Posetiivarit tavoittaa Tuusulassa Krapin pajan Krapin Puutarhajuhlissa. Viime vuoden Puutarhajuhlat oli huima menestys ja yleisöä oli valtavasti. Suomen Posetiivarit esiintyy tapahtuman jälkimmäisenä päivänä lauantaina 19.8. noin15.30-16.30 Mankelin lavalla. Lisää tapahtumasta http://puutarhajuhlat.fi/ ja www.krapinpaja.fi.
Yhdistys järjestää vuosikokouksensa joko 12.5. kirkkokonsertin tai 19.8. Puutarhajuhlien yhteydessä. Lisätietoja antaa puheenjohtaja Markku Savijärvi 050 0513 337 tai markku@savis.fi. Mukaan voi alkaa ilmoittautua välittömästi joko puheenjohtajalla tai seuran sähköpostiosoitteella posetiivifestivaalit@gmail.com.
Yhdistys saa konserteista pieniä korvauksia, joilla voimme kattaa yhdistyksen kuluja. Verotussyistä yhdistys ei voi maksaa palkkioita tai matkakuluja, palkkioksi jäävät yhdessäolo, soiton ilo, oheistarjoilut ja tukijoidemme sponsoroimat tuotteet.
Juhlavuotemme tukijoita ovat mm. Krapi, Krapin paja, Tuusulan seurakunta ja Hotelli Keurusselkä.
* * *
SUOMEN POSETIIVARIT RY 20 VUOTTA
Suomen Posetiivareilla on juhlavuosi. Yhdistys on perustettu tammikuussa 2003 ja takana on 20 toiminnan vuotta. Alkuperäisten sääntöjensä mukaan Suomen Posetiivarit on perustettu posetiivareiden yhdyssiteeksi ja pitämään yllä posetiiveihin liittyvää kulttuuriperintöä. Yhdistyksen alulle laittajat olivat kaksi posetiivin uuden tulemisen pioneeria, Teuvo Ylitalo ja Markku Savijärvi.
Vuosien varrella yhdistys on järjestänyt tapahtumina mm. kevään 2003 ensiesiintymisen Järvenpäässä, mukana peräti 16 soitinta ja soittajaa, vuosien 2006-2008 leikkimieliset posetiivinsoittokisat Järvenpäässä, kansainvälisiä posetiivifestivaaleja Hämeenlinnassa 2007-2012, suomalais-virolaisen FinEst 2015 -festivaalikiertueen ja Tuusulan 2018 kansainvälisen festivaalin.
Lisäksi vuosiin on mahtunut kirkkokonsertteja, kollegojemme muistokonsertteja, tori- ja puistokonsertteja, museotapahtumia sekä hyväntekeväisyysesiintymisiä. Tavoite tallentaa kotimaista posetiivarihistoriaa on tuottanut kolme yhdistyksen julkaisua: 2017 tutkimusyhteenvedon ”Posetiivarit Suomessa, suomalaista posetiivihistoriaa 1700-luvulta nykyhetkeen”, 2019 soittajahistorian ”Merkillinen Mirtelli” ja 2020 historiakirjan ”Pyörii kuin posetiivin sokka – Tarinoita soittajista ja soittokoneista”.
Toiminta-ajatus on edelleen alkuperäinen; pitää yllä posetiivareiden ja mekaanisen musiikin esitysperinnettä, järjestää tapahtumia, koota yhteen harrastajakuntaa ja välittää esiintymispyyntöjä. Yhdistyksen puheenjohtajana toimii Markku Savijärvi. Vuoden 2023 hallituksessa ovat Harri Karvonen, Risto Laitala, Antero Pyykönen, Matti Paulus ja Riitta Ylitalo.
Vuoden 2023 yleisötapahtumat ovat vielä avoinna. Uutisia niistä voi seurata kotisivuillamme, Facebookissa tai yhdistyksen YouTube-kanavalla.
Koronakurjuuden jatkuessa koko vuosi 2020 oli hyvin hiljainen. Posetiivit soivat enimmäkseen netissä. Ainakin vuoden 2021 alkupuolisko näyttää saman kaltaiselta. Hallitus kuitenkin selvittelee kesän esiintymismahdollisuuksia.
Keväälle aiottu vuosikokous siirtyy todennäköisesti kesän loppupuolelle tai jopa syksyyn. Koska vuonna 2020 ei ollut juurikaan toimintaa tai isommin kulujakaan, hallitus esittää että tänä vuonna jäsenmaksua ei peritä lainkaan.
Jos koronatilanne ja rajoitustoimet vain sallivat, pääsemme joukolla soittamaan Asikkalassa heinäkuussa 5.7. alkavalla viikolla. Tuolloin Vääksyn kanava täyttää 150 vuotta, ja posetiivaritkin voisivat olla osa juhlaviikkoa. Mahdollisia esiintymispäiviä ovat alustavasti esimerkiksi 8. tai 10.7. Jos pääsette tai haluatte liittyä joukkoon, siitä voi etukäteen vinkata Markku Savijärvelle, markku@savis.fi tai 050 0511 3337. Tiedot päivittyvät aikanaan posetiivareiden kotisivulle www.posetiivi.fi.
Jotakin muutakin saattaa rajoitusten poistuessa ja terveysturvallisuuden parantuessa olla luvassa. Ulkomailla berliiniläiset valmistelevat heinäkuun alun festivaaliaan. Nordiske Lirekassvennerin ja Tarto Väntorelin tapahtumista ei tässä vaiheessa ole tietoa. Liettuassa uudistuu yritys järjestää joulukuussa maan ensimmäinen posetiivifestivaali.
Pyörii kuin posetiivin sokka -posetiivarihistoriakirjat ovat käyneet vähiin, lähes loppuneet. Kirjoittajalla ei ole enää kuin omat kappaleensa, mutta muutamalle halukkaalle kirja ehkä vielä voidaan järjestää pyytämällä yhdistyksen aktiiveilla olevia varakirjoja. Kirjan toisen parannetun painoksen voi lukea e-kirjana PDF-muodossa vapaakappalekirjastoissa, jolloin pitää vaivautua yliopistokirjastoihin tai Helsinkiin Kansalliskirjastoon.
Jotta posetiivit eivät aivan vaikene, moni ehtii toivottavasti soitella joko turvallisissa olosuhteissa tai nettivideoilla. Uutiset päivittyvät siis kotisivuilla ja posetiivareiden Facebookissa.
Suomen Posetiivarit ry.
Posetiivareiden kirkkokonsertti ja syyskokous 17.11.2019
Hämeenkosken kappeliseurakunta ja Suomen posetiivarit ry tarjoavat posetiivien kirkkokonsertin Hämeenkosken kirkossa sunnuntaina 17.11. klo 15.
Mukaan tulevat esiintymishaluiset posetiivarit voivat ilmoittautua konserttiin joko yhdistyksen sivujen lomakkeella tai sähköpostilla posetiivifestivaalit@gmail.com. Samalla yhdistys pyytää ehdotuksia soitettavista kappaleista, koska
seurakunta painaa konserttiin käsiohjelman. Esiintyjille ei voida maksaa palkkioita, vaan seurakunnan pieni esiintymiskorvaus tulee yhdistyksen tueksi.
Konsertin jälkeen yhdistys pitää Hämeenkoskella vuotuisen syyskokouksensa. Tarkka aika ja paikka selviävät hieman tuonnempana.

Parhain terveisin
Suomen Posetiivarit ry
Puheenjohtaja Markku Savijärvi
markku@savis.fi, 0500 513 337