Jürgen Kempfin muistolle

11.11.2019

Suomalaisille posetiivareille ja ylipäätään mekaanisista soittimista kiinnostuneille Jürgen Kempfin poismeno 10.11.2019 oli suuri järkytys ja surun aihe. Jürgen Kempf oli Suomen harrastajakunnalle eräänlainen kummisetä tai isähahmo. Sen lisäksi uutinen hänen kuolemastaan koskettaa posetiivareita ympäri Eurooppaa, niin laaja oli hänen ystävä- ja tuttavapiirinsä.

Jürgen Kempf on tehnyt mekaanisia soittimia ja niillä soitettavaa musiikkia tutuksi enemmän kuin kukaan muu Suomessa. Kempfien perustama ja Tuusniemellä vuonna 1981 avattu Mekaanisen Musiikin Museo on kasvanut kokoelmaltaan vaikuttavan laajaksi. Lukemattomat ihmiset ovat nähneet ja kuulleet soittimia museon vauhdikkailla kierroksilla. Mutta sen lisäksi Jürgen Kempfin vaikutus posetiivin suomalaiseen renessanssiin oli muutenkin ratkaiseva.

Samaan aikaan kun Kempfit toivat soitinkokoelmansa Suomeen, katusoitto oli meillä vihdoin vapautumassa, ja pari pioneeria jo herätteli posetiivia pitkästä Ruususen unestaan. Jürgen Kempfin ja Joensuun kaupungin järjestämä vuoden 1985 Joensuun Posetiivi- ja katumusiikkijuhla oli suuri läpimurto. Se toi Suomeen yli 60 kansainvälistä esiintyjää, herätti innostuksen aallon ja toi pitkiiin aikoihin taas tuulahduksen elävästä posetiivareiden perinteestä. Yleisö ja tiedotusvälineet olivat yhtäläisen innostuneita.

Kempfit järjestivät Joensuun jälkeen vielä kaksi posetiivitapahtumaa museon nykyisessä kotikaupungissa Varkaudessa vuosina 1991 ja 2004. Jürgen Kempf oli vielä Virossa auttamassa alkuun heidän posetiivifestivaalejaan Tallinnassa ja Tartossa sekä taiteellisena johtajana Hämeenlinnan vuoden 2007 festivaaleilla. Sekä Suomen että Viron edelleen jatkuneet tapahtumat ovat perustuneet pitkälti Kempfin aikanaan solmimiin eurooppalaisiin kontakteihin.

Vielä ratkaisevampi vaikutus Jürgen Kempfillä oli suomalaisen posetiivimusiikin uuteen nousuun soitinten tuntijana, hankkijana ja huoltajana. On laskematta, kuinka suuri osa Suomessa olevista soivista posetiiveista on joko hankittu Kempfin kautta tai muuten jossakin vaiheessa käynyt hänen käsissään. Määrä on joka tapauksessa suuri. Ennen nettikauppoja soittimet haettiin yleensä Varkaudesta. Eikä voi tietenkään sivuuttaa hänen asiantuntemustaan ja työtään museon oman kokoelman soitinten entisöijänä ja arvokkaan kulttuuriperinnön säilyttäjänä.

Suomalaiset posetiivarit haluavat kunnioittaa Jürgen Kempfin muistoa sekä ottaa osaa perheen ja läheisten suruun.

Suomen posetiivarit ry.

21.06.2023Posetiivareille oma WhatsApp-ryhmä
21.06.2023Posetiivarit kesällä vielä Somerniemellä ja Tuusulassa
11.04.2023Posetiivarit Tuusulassa, Littoisissa ja Keuruulla
07.03.2023Posetiivareiden kevään ja kesän konsertit
26.12.2022SUOMEN POSETIIVARIT RY 20 VUOTTA
27.08.2022Vuosikokous 26.8.2022 Hämeenlinnassa
09.08.2022Vuosikokous Hämeenlinnassa 26.8.2022
01.08.2022Posetiivit soivat Hämeenlinnan Taiteiden yössä
30.12.2021Posetiivifestivaalit Tanskassa ja Virossa 2022
17.10.2021Keneltä joutaisi posetiivi kesäksi vuokralle?
17.07.2021Posetiivareita VirtuaaliKaustisessa
12.06.2021Onko kellään kesän ajaksi vuokralle annettavaa posetiivia?
26.05.2021Posetiivit soivat VirtuaaliKaustisessa
24.04.2021Kesän posetiivikeikkoja
10.04.2021Posetiivarit Vääksyssä 3. heinäkuuta
09.03.2021Posetiivareiden kevään jäsenterveiset
20.02.2021Posetiivarihistorian painos on loppumassa
19.11.2020Pyörii kuin posetiivin sokka e-kirjana
11.10.2020Posetiivariyhdistys on nyt Suomen Posetiivarit ry.
18.09.2020Suomen posetiivarit ry:n vuosikokous 5.10.2020
18.09.2020Posetiivien syyssoittajaiset Hattulassa 5.10.2020
12.09.2020Kuka haluaa käydä soittamassa Hattulassa 5. lokakuuta?
11.07.2020On aika virittää posetiivit koronatauon jälkeen
20.03.2020Posetiivarihistorian jakelu on alkanut
16.03.2020Posetiivitapahtumat 18.3. on peruttu
13.03.2020Posetiivien kevätsoittelu 18.3. Hattulassa Lepaalla
04.03.2020Pyörii kuin posetiivin sokka -historiakirjan julkistaminen
27.02.2020Vuosikokous, kevätsoittelu ja kirjan julkistus 18.3.2020
16.02.2020"Merkillinen Mirtelli" poistuu verkosta
01.02.2020Suomalainen posetiivarihistoria on kommentoitavana
11.11.2019Jürgen Kempfin muistolle
04.11.2019Hämeenkosken kirkkokonsertti 17.11. klo 17
21.10.2019Posetiivareiden syksyn 2019 jäsentiedote
21.10.2019Hämeenkosken kirkkokonsertin uusi aika
28.08.2019Posetiivareiden kirkkokonsertti ja syyskokous 17.11.2019
29.07.2019Merkillinen Mirtelli on vapaasti luettavissa verkossa
27.04.2019Suomalainen posetiivarihistoria on valmistumassa
07.03.2019Posetiivi ja merkillinen Mirtelli Nummelassa 20.3.
19.01.2019Posetiivareiden jäsenkirje 2019
07.01.2019Onko joku luopumassa posetiivistaan?
31.08.2018Merkillinen Mirtelli on loppuunmyyty
15.08.2018Myynnissä ovat viimeiset Merkilliset Mirtellit
25.06.2018Posetiivifestivaalien tiedote 25.6.2018
03.05.2018Posetiivareiden kevään jäsentiedote
05.04.2018Kansainvälinen posetiivifestivaali Tuusulassa 2018
09.03.2018Kesän Tuusulan festivaaliohjelma ja esiintyjät
21.02.2018Posetiivareiden vuosikokous ja festivaalin julkistus 7.3.2018
09.02.2018Kirjanen Merkillinen Mirtelli on ilmestynyt ja myynnissä
08.02.2018Suomen posetiivarit ry:n jäsenkirje ja kevätkokouskutsu
21.12.2017Hyvää posetiivivuotta 2018
23.11.2017Posetiivin soittaminen on kansallista elävää perintöämme
20.10.2017Suomen posetiivarit ry:n syyskokous 14.11. Hyvinkäällä
18.10.2017Kiinnostaako jouluinen posetiivitapahtuma Tarttossa?
11.08.2017On viime hetki tallentaa posetiivareiden elämäntarinoita
18.07.2017Posetiivit soivat lauantaina Rautatiemuseolla Hyvinkäällä
31.05.2017Posetiivareiden musiikkituokio Kangasalan kirkossa
09.05.2017Posetiivareiden kirkkokonsertti kunnioittaa Teuvo Ylitalon muistoa
16.03.2017Suomalaisen posetiivarihistorian hankekausi päättyi
02.03.2017Posetiivareiden kevätkokous 14.3.
30.01.2017Ketkä posetiivareista haluaisivat esiintyä kesän 2017 konserteissa?
16.04.2015Posetiivarihistorian tallennus saa uutta vauhtia
05.11.2014Posetiivitapahtumat palauttavat eloon välillä kadonneen perinteen
07.07.2014Posetiivareita, marakatteja ja onnenlehtiä
01.07.2014Internationales Drehorgelfest - Berlin - kuvia tapahtumasta