SUOMEN POSETIIVARIT RY 20 VUOTTA

26.12.2022

Suomen Posetiivareilla on juhlavuosi. Yhdistys on perustettu tammikuussa 2003 ja takana on 20 toiminnan vuotta. Alkuperäisten sääntöjensä mukaan Suomen Posetiivarit on perustettu posetiivareiden yhdyssiteeksi ja pitämään yllä posetiiveihin liittyvää kulttuuriperintöä. Lisäksi tuli mm. “etsiä, entisöidä ja suojella mekaanisia soittimia, sekä järjestää musiikkitapahtumia“.

Yhdistyksen isät olivat kaksi posetiivin uuden tulemisen pioneeria, Teuvo Ylitalo ja Markku Savijärvi, jotka mielivät henkiin heränneelle harrastajakunnalle yhdistystä jo 1990-luvun lopulla. Teuvo Ylitalo järjesti perustavan kokouksen kotonaan Hämeenlinnassa, ja kaupungista tuli posetiivariyhdistyksen kotipaikka. Perustamisasiakirjan allekirjoittivat Teuvo Ylitalo, yksi hänen tyttäristään sekä Teuvon ystävä Matti Paulus. Markku Savijärvi halusi mukaan enemmän väkeä ja järjesti toisen perustamiskokouksen Järvenpäähän. Mukana olleet Teuvo Ylitalo, Heikki Saresvirta, Harri Karvonen ja Matti Paulus muodostivat myös ensimmäisen hallituksen.

Sana levisi hyvin, ja jo huhtikuussa 2003 yhdistyksen ensiesiintymisessä Järvenpäässä olivat mukana lähes kaikki tuon ajan posetiivarit: Harri Karvonen, Arto Kosola, Tapio Ruotsalainen, Anna Engblom (sittemmin Kivivuori), Olavi Niemelä, Pertti Lehtinen, Olavi Palenius, Markku Hännikäinen, Matti Paulus, Teuvo Ylitalo, Matti Pasanen, Matti Herlevi, Vexi Poutiainen, Heikki Saresvirta, Heikki Paakkanen ja Markku Savijärvi. Tiedossa ei ole toista tapahtumaa, jolloin koolla olisi ollut monta kotimaista posetiivaria.

Teuvo Ylitaloa seurasi puheenjohtajana Harri Karvonen. Yhdistys alkoi järjestää vuosittaisia tapahtumiaan ja julkaisi neljä “Posetiivari“-lehteä vuosina 2006-2009. Suomen posetiivarit järjesti keväisten Järvenpää-päivien yhteydessä vuonna 2006 posetiivinsoiton SM-kilpailut, 2007 PM- ja 2008 EM-kilpailut. Tuolloin alkoivat myös vierailut ulkomaisille posetiivifestivaaleille.

Markku Savijärvi aloitti puheenjohtajana vuonna 2012. Tärkeimmiksi tapahtumiksi nousivat Suomessa ja Virossa vuorottelevat kansainväliset posetiivifestivaalit. Hämeenlinnan 2007-2012 tapahtumien jälkeen Suomen posetiivarit ja Viron teatteri- ja musiikkimuseo järjestivät vielä yhteisen kahden maan 2015 FinEst -festivaalikiertueen. Viimeisin yhdistyksen kansainvälisten tapahtumien sarjassa oli Tuusulan 2018 festivaali.

Suomen posetiivarit on järjestänyt kotimaisin voimin mm. seurakuntien kanssa kirkkokonsertteja, edesmenneiden kollegojen muistokonsertteja, tori- ja puistokonsertteja, museotapahtumia sekä hyväntekeväisyysesiintymisiä. Säännöllisimpiä ulkomaisia kohteita ovat olleet Viron ja Tanskan festivaalit. Posetiivareiden tärkeä kumppani on kaiken aikaa ollut varkautelainen Mekaanisen Musiikin Museo. Opetus- ja kulttuuriministeriö hyväksyi posetiivin soittamisen posetiivariyhdistyksen anomuksesta vuonna 2017 kansalliseksi eläväksi perinnöksi.

Lähes alusta asti yhdistyksen haaveena oli saada tallennettua kotimainen posetiivarihistoria. Hanke sai vauhtia 2010-luvulla, kun yhdistys käynnisti SKS:n kanssa muistitietokeräyksen “Posetiivarit Suomessa“. Museovirasto myönsi tutkimukseen kotimaisen kulttuuriperinnön tallentamisavustuksen vuosille 2015-2016. Markku Karvosen kirjoittamista julkaisuista ensimmäinen oli vuonna 2017 tutkimusyhteenveto ”Posetiivarit Suomessa, suomalaista posetiivihistoriaa 1700-luvulta nykyhetkeen”. Vuonna 2019 ilmestyi pieni soittajahistoria ”Merkillinen Mirtelli” ja vuonna 2020 laaja kotimainen posetiivareiden ja posetiivien historiakirja ”Pyörii kuin posetiivin sokka – Tarinoita soittajista ja soittokoneista”. Kaikkien julkaisija oli posetiivariyhdistys.

Nykyään yhdistykseen kuuluu parikymmentä jäsentä, joista vajaa puolet käy soittimineen esiintymässä. Poistuneiden veteraanien tilalle on aina ilmestynyt uusia innostuneita, ja soittimen ostohaluisia on yleensä enemmän kuin omistaan luopuvia. Ajoittain kätköistä löytyy myös vanhoja ja arvokkaita posetiivien kultakauden laitteita. Toiminta-ajatus on edelleen alkuperäinen; pitää yllä posetiivareiden ja mekaanisen musiikin esitysperinnettä, järjestää tapahtumia, koota yhteen harrastajakuntaa ja välittää esiintymispyyntöjä.

Yhdistyksen puheenjohtajana toimii Markku Savijärvi. Vuoden 2023 hallituksessa ovat Harri Karvonen, Risto Laitala, Antero Pyykönen, Matti Paulus ja Riitta Ylitalo. Nykyajan posetiivarikulttuuria voi seurata vaikkapa Suomen Posetiivarit ry:n kotisivuilla posetiivi.fi, Facebookissa tai yhdistyksen YouTube-kanavalla.

28.01.2024Suomen Posetiivarit ry jäsenkirje 2024
22.01.2024Posetiivareiden uusi sähköpostiosoite
19.11.2023Posetiivareiden joulukonsertti Riihimäellä 2.12.2023
05.11.2023Vuosikokous ja kirkkokonsertti 2.12.2023
21.06.2023Posetiivareille oma WhatsApp-ryhmä
21.06.2023Posetiivarit kesällä vielä Somerniemellä ja Tuusulassa
11.04.2023Posetiivarit Tuusulassa, Littoisissa ja Keuruulla
07.03.2023Posetiivareiden kevään ja kesän konsertit
26.12.2022SUOMEN POSETIIVARIT RY 20 VUOTTA
27.08.2022Vuosikokous 26.8.2022 Hämeenlinnassa

Siirry arkistoon »